16.8.2023

16.8.2023

16.8.2023

Taloyhtiön hallitus: Osakkaiden ääni ja asumisviihty-vyyden takaaja

Taloyhtiön hallitus on osakkaiden ääni ja taloyhtiön strateginen suunnannäyttäjä.

Taloyhtiön hallitus on yksi asuinkiinteistön tärkeimmistä toimielimistä. Se ei ainoastaan huolehdi taloyhtiön hallinnosta ja kiinteistön ylläpidosta vaan myös edustaa osakkaita ja heidän etujaan.

Hallituksen keskeinen rooli


Taloyhtiön hallitus on ennen kaikkea osakkaiden edustaja. Sen päätehtävänä on selvittää miten osakkaat haluavat kehittää omaisuuttaan ja asumisviihtyvyyttään. Tämän selvittämiseksi hyviä keinoja ovat asukaskysely ja asukasillat. Kyselyn tulokset toimivat pohjana strategialle, joka ohjaa yhtiön toimintaa pitkäjänteisesti.

Hallituksen vastuu ja tehtävät


Kuntotutkimus on syvällisempi tarkastus, jossa erikoisasiantuntijat arvioivat rakennuksen tiettyjä osa-alueita tarkemmin. Näin saadaan selville mahdolliset vauriomekanismit, sopivat korjausmenetelmät ja korjausten suositeltava ajankohta. Kuntotutkimus tehdään yksittäiselle rakenteelle tai sen osalle, kun se halutaan tutkia tarkemmin. Kuntotutkimuksia voidaan tehdä esimerkiksi putkistoille, julkisivuille ja vesikatoille sekä ilmanvaihdolle. Kuntotutkimus on hyvä teettää, kun rakenteen tai järjestelmän tekninen käyttöikä alkaa lähenemään loppua. Hyvin toimivaa rakennetta tai järjestelmää ei kannata uusia. Kuntotutkimuksen perusteella voidaankin antaa rakenteelle tai järjestelmälle lisää käyttöikää.

sisältökuva


3. Selvitä energian ja veden kulutus


Asunto-osakeyhtiölain mukaan hallituksen tehtävänä on huolehtia taloyhtiön hallinnosta, rakennusten ja kiinteistön hoidosta sekä yhtiön muusta toiminnasta. Hallituksen vastuulle kuuluu myös:

  • Kutsua koolle yhtiökokoukset ja valmistella niissä käsiteltävät asiat.

  • Laatia kunnossapitotarveselvitys.

  • Valita isännöintiyritys ja solmia sopimus sen kanssa

  • Varmistaa, että isännöinnillä on tarvittava osaaminen ja resurssit taloyhtiön johtamiseen.

  • Seurata taloyhtiön taloutta ja budjettia.

  • Pitää osakkaat ja asukkaat informoituna taloyhtiön asioista.

Vaikka hallituksen rooli on keskeinen, sen ei tarvitse olla asiantuntija kiinteistönpidossa tai omaisuuden hoidossa. Tässä apuna ovat ammattilaiset kuten isännöitsijät, suunnittelijat ja rakennuttajakonsultit ja arkkitehdit. Hallitukset saavat taloyhtiön kunnon seuraamiseen ja kunnossapidon suunnitteluun merkittävää hyötyä myös Talotuntija-palvelusta.


Käy lukemassa taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan kokemuksista Talotuntijasta täältä

Taloyhtiön kunnolla on suora vaikutus asumisen kustannuksiin


Hallituksen tehtävä on ajatella taloyhtiön parasta pitkällä aikavälillä. Tämä tarkoittaa, että hallituksen on usein katsottava vähintään viiden vuoden päähän. Hallituksen vastuulla on, että taloyhtiössä on hyvä asua ja sen arvo säilyy. Taloyhtiön kunto vaikuttaa asumisviihtyvyyden lisäksi suoraan asumisen kustannuksiin ja siksi siitä huolehtiminen on erityisen tärkeää.

Käy lukemassa lisää taloyhtiön kunnossapidosta täältä

Kannattava investointi

Suunnitelmalliset korjaukset, säästöt ja lisämyynnin mahdollisuudet – yhdellä alustalla. Tee korjaukset suunnitelmallisesti ja ajoissa – ja vältä kalliit yllätykset.


Talotuntija helpottaa isännöitsijän arkea, tuo taloyhtiön kunnon näkyväksi ja auttaa tarjoamaan asiakkaille oikea-aikaisia, kohdennettuja lisäpalveluita.

 Haluatko nähdä, miten Talotuntija toimii käytännössä?

Varaa maksuton demoesittely ja näe, miten Talotuntija muuttaa isännöinnin arjen helpommaksi ja tekee sinusta arvostetumman kumppanin taloyhtiöillesi.

Kannattava investointi

Suunnitelmalliset korjaukset, säästöt ja lisämyynnin mahdollisuudet – yhdellä alustalla. Tee korjaukset suunnitelmallisesti ja ajoissa – ja vältä kalliit yllätykset.


Talotuntija helpottaa isännöitsijän arkea, tuo taloyhtiön kunnon näkyväksi ja auttaa tarjoamaan asiakkaille oikea-aikaisia, kohdennettuja lisäpalveluita.

Kannattava investointi

Suunnitelmalliset korjaukset, säästöt ja lisämyynnin mahdollisuudet – yhdellä alustalla. Tee korjaukset suunnitelmallisesti ja ajoissa – ja vältä kalliit yllätykset.


Talotuntija helpottaa isännöitsijän arkea, tuo taloyhtiön kunnon näkyväksi ja auttaa tarjoamaan asiakkaille oikea-aikaisia, kohdennettuja lisäpalveluita.