Kreetta Vuorinen, taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja, kertoo kokemuksistaan
Yksi suurimmista haasteista taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana on seurata ja huolehtia talon kuntoon liittyviä asioista, kertoo Asunto Oy Vantaan Haapapuiston hallituksen puheenjohtaja Kreetta Vuorinen. Monesti asiantuntija-apua joutuu kyselemään ja etsimään monelta eri taholta: Kiinteistöliitosta, rakennusalan ammattilaisilta ja internetistä. Vuorinen on huomannut, että moni asukas tai osakas ei ole innokas suunnittelemaan ja toteuttamaan korjauksia ennakoivasti. Sen sijaan korjauksiin ryhdytään vasta, kun rakenne tai järjestelmä hajoaa alta tai vuotaa. Tämä aiheuttaa pahimmillaan lisävahinkoa ja kustannuksia taloyhtiölle.
Hallituksen tehtävänä on esittää kunnossapitotarveselvitys yhtiökokoukselle
Vuorinen aloitti hallituksen puheenjohtajana keväällä 2018. Taloyhtiö, joka koostuu kahdesta rapusta ja 39 huoneistosta, valmistui jouluna 1989. Isoin korjaushanke oli parvekkeiden saneeraus ja lasitus 2019-2021, jonka lisäksi vesikatto uusittiin vuonna 2021. Tulevaisuudessa suurimmat hankkeet tulevat olemaan linjasaneeraus ja hissien peruskorjaus tai uusiminen. Hallituksen tehtävä on esittää kunnossapitotarvesuunnitelma osakkaille yhtiökokouksessa. Vuorisen mukaan maallikkona on haastavaa hahmottaa talon kunto ja korjaustarve sekä niiden kiireellisyys. Tämän lisäksi hankkeiden perustelu osakkaille on haastavaa ja usein turhauttavaa.
Talotuntija kaivattu apuväline taloyhtiön kunnon pitkäjänteiseen suunnitteluun
Asunto Oy Vantaan Haapapuisto otti käyttöön Talotuntijan, joka auttaa taloyhtiöitä seuraamaan ja suunnittelemaan kunnossapitoa ja ennakoimaan tulevia korjaushankkeita. Vuorisen kokemuksen mukaan Talotuntija on erityisen hyödyllinen taloyhtiöille, joissa on aktiivinen hallitus, joka haluaa seurata talon kuntoa ja investoida arvon säilymiseen. “Talotuntija on ollut kaivattu apuväline taloyhtiön kunnon sekä lähivuosina odotettavissa olevien korjaushankkeiden ilmi tuomiseen. Talotuntija on vahvistanut näkemystäni siitä, että pitkäjänteinen korjaushankkeiden suunnittelu on äärettömän tärkeää”.
Talotuntija perustuu teknisiin käyttöikiin ja tehtyihin remontteihin
Talotuntijan käytössä on oleellista ymmärtää, että se perustuu talon eri osien teknisiin käytöikiin. Talotuntija ei siis anna suoraan vastausta mikä on jonkin rakenteen todellinen kunto, mutta se auttaa ennakoimaan tulevia korjauksia melko tarkasti. Ohjelma kehottaa tutkimaan rakenteet ja järjestelmät ajoissa, jotta niiden todellinen kunto selviää.